Graavilohi

Alkupalat Alkuruoka Lisuke
Graavilohi

Graavilohi on yksi juhlapöydän parhaista alkupaloista. Tarjoile maukkaan graavilohikastikkeen ja keitettyjen perunoiden kera.

Ainekset

Tuoretta lohi (keskiosa)
1 kg
(karkeata) merisuolaa
3 rkl
Sokeria
noin 2 tl
Karkeaa murskattua valkopippuri
3 tl
Karkeaksi hienonnettua tilliä
½ dl

Tee näin:

  • Fileoi lohi ja poista kaikki ruodot, mutta jätä nahka. Sekoita keskenään suola, sokeri ja pippuri. Hiero seos lohen lihapuolelle ja ripottele päälle tilliä. Asettele fileet vastakkain niin, että lihapuolen paksu osa on toisen palan ohuen osan kanssa vastakkain. Laita lohet muovipussiin. Anna maustua kaksi päivää jääkaapissa. Kääntele pussia 4-5 kertaa tänä aikana. Kaavi pois tilli ja mausteet ja leikkaa lohi ohuiksi viipaleiksi.
Valmis!
https://arlaficmsproduction.azurewebsites.net/reseptit/graavilohi/