Marmoroitu suklaajuustokakku

Jälkiruoka
Marmoroitu suklaajuustokakku

Marmoroitu suklaajuustokakku on sekä herkullinen että kaunis vaihtoehto juhlapöytään!

Ainekset

Pohja

Mintunmakuisia suklaacookieita
175 g
50 g

Täyte

Kuohukermaa
2 dl
Maustamatonta tuorejuustoa
200 g
Sokeria
½ dl
Vaniljasokeria
1 tl
Kuumaa kahvia
½ dl
Liivatelehteä
4
Maitosuklaata
175 g
1 rkl

Tee näin:

Valmista pohja

  • Murskaa keksit ja lisää joukkoon sulatettu voi.
  • Pingota leivinpaperi (halkaisijaltaan n. 20 cm) irtopohjavuoan pohjalle.
  • Painele keksiseos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.
  • Pane vuoka jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

Valmista täyte

  • Sulata suklaa voin kera.
  • Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen n. 5 minuutiksi.
  • Vaahdota vispikerma kulhossa.
  • Vatkaa toisessa kulhossa tuorejuusto ja sokerit sileäksi.
  • Liuota pehmenneet liivatelehdet kuuman kahvin joukkoon.
  • Lisää liivateseos tuorejuuston joukkoon.
  • Lisää myös kermavaahto joukkoon hyvin vatkaten.

Kokoa kakku

  • Levitä puolet vaahdosta pohjan päälle vuokaan ja valuta puolet sulasta suklaasta vaahdon päälle.
  • Vetele haarukalla suklaaraitoja edestakaisin marmorikuvion aikaansaamiseksi.
  • Levitä loput vaahdosta päälle sekä valuta loput suklaasulasta päälle ja marmoroi myös pinta.
  • Peitä vuoka kelmulla ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään 4 tunniksi, mielellään yön yli.
Valmis!

Tämän reseptin on meille suunnitellut Henskiksen hekumalliset herkut –blogin Henna.

https://arlaficmsproduction.azurewebsites.net/reseptit/marmoroitu-suklaajuustokakku/