Paksut pannukakut ja päärynäkompotti

Jälkiruoka
Paksut pannukakut ja päärynäkompotti

Nämä ylelliset, amerikkalaistyyliset paksut pannukakut saavat lisämakua mehukkaista päärynöistä. Kokeile!

Ainekset

Taikina

Kananmunan valkuaiset
2
Vehnäjauhoja (n. 2,5 dl)
150 g
Leivinjauhetta
2 tl
Sitruunankuorta raastettuna
1 tl
Sokeria
3 rkl
Suolaa
¼ tl
Arla® Rasvatonta piimää
2½ dl
Kananmunan keltuaisia
2
6 tl

Päärynäkompotti

Vaniljatanko
1
Sokeria
3 rkl
1½ rkl
Viinimarjoja
3 rkl
Mantelirouhe
50 g
Sitruunamehua
1 rkl
Vettä
½ dl
Päärynä kuorittuna ja lohkottuna
4

Koristeluun

Tomusokeria siivilöitynä
1 rkl
Sitruuna paloiteltuna
½

Lisäksi

Kuohukermaa vaahdotettuna tai
2½ dl
3 dl

Tee näin:

Pannukakut

  • Aloita valmistamalla pannukakkutaikina. Vaahdota valkuaiset. Sekoita jauhot, leivinjauhe, sitruunan kuoriraaste, sokeri ja suola keskenään. Lisää piimä ja keltuaiset ja sekoita taikina tasaiseksi. Kääntele valkuaisvaahto varovasti taikinan joukkoon.
  • Kuumenna 1 tl voita pannulla ja kaada noin 1,5 dl taikinaa pannulle. Paista pannukakku kullanruskeaksi molemmin puolin (yhteensä noin 4 minuuttia). Paista loput pannukakut samalla tavalla. Laita pannukakut annoslautasille. Peitä foliolla ja laita lautaset lämpimään uuniin, jotta ne pysyvät lämpimänä. Valmista sillä aikaa päärynäkompotti.

Päärynäkompotti

  • Raaputa vaniljatangosta siemenet ja sekoita sokerin joukkoon. Leikkaa raaputettu tanko kuuteen osaan. Pyyhi pannu kuivaksi ja kuumenna voi pannulla. Laita sokeri, vaniljatangon palaset, korintit ja mantelit pannulle ja kuumenna seosta, koko ajan sekoittaen noin 3 minuuttia, kunnes se on kullanruskeaa. Lisää sitruunamehu, vesi ja päärynän palaset. Kuumenna muutama minuutti koko ajan sekoittaen.

Tarjoilu

  • Annostele päärynäkompotti pannukakuille. Ripottele pinnalle tomusokeria ja koristele sitruunan palasilla ja kermanokareella. Laita loput kermavaahdosta tarjolle kulhoon.
Valmis!

Pannukakkutaikinan voi valmistaa myös hiivalla. Jos käytät hiivaa, anna taikinan tekeytyä jääkaapissa noin 3 tuntia ennen paistamista.

https://arlaficmsproduction.azurewebsites.net/reseptit/paksut-pannukakut-ja-paarynakompotti/