Riistapaistia ja granaattiomenaa

Illallinen Pääruoka
Riistapaistia ja granaattiomenaa

Täyteläinen riistapaisti saa raikkaan lisän herkullisesta ja terveyttä edistävästä granaattiomenasta!

Ainekset

Hirven-, kauriin-, peuran- tai naudanpaistia
1 kg
Suolaa
1½ tl
Mustapippuria
1 rkl

Kastike

Arla® Lempi Ruokakermaa 22 %
2½ dl
Vehnäjauhoa
2 rkl
Riista- tai kantarellifondia
2 rkl
Soijakastiketta
1 tl
Timjamia
1 tl
Vettä
2 dl
Granaattiomena
1
Ruohosipulia karkeaksi hakattuna
½ dl

Tee näin:

  • Kuumenna uuni 125-asteiseksi. Mausta liha ja ruskista se rasvassa suuressa paistinpannussa. Laita liha uunivuokaan. Paista uunin keskiosassa, kunnes lihan sisälämpötila on 65–70°, noin 2 tuntia. Valmistele sillä aikaa kastike. Vatkaa ruokakerma, jauhot, fondi, soija ja timjami kattilassa. Anna kastikkeen kiehua 3–5 minuuttia. Halkaise granaattiomena ja poista siemenet. Anna lihan seistä noin 10 minuuttia. Kaada noin 2 dl vettä uunivuokaan ja vatkaa niin, että se saa makua. Kaada liemi kastikkeeseen ja kiehauta. Leikkaa liha viipaleiksi ja aseta ne vadille. Kaada päälle hieman kastiketta. Koristele granaattiomenoilla ja ruohosipulilla. Tarjoile lopun kastikkeen, voissa paistettujen vihannesten ja perunoiden kanssa.
Valmis!
https://arlaficmsproduction.azurewebsites.net/reseptit/riistapaistia-ja-granaattiomenaa/