Kesäkuun 1. päivästä alkaen DMK Group ja Arla Foods ovat yhdistyneet. Lue tiedote

Uunilohi ja yrttikastike

35 minuuttia Illallinen Pääruoka
•
Uunilohi ja yrttikastike

Uunilohi ja yrttikastike maistuu varmasti kaikille. Yrtit, viinin ja hapatetun kerman yhdistävä kastike on niin hyvä, että sitä tekee mieli syödä sellaisenaan.

Ainekset

Lohifileitä
1 kg
Sitruuna
1
Ruukku tuoretta tilli
1
Ruukku tuoretta sitruunamelissa
1
Ruukku tuoretta persilja
1
Pala purjoa
n. 10 cm
25 g
Valkoviiniä
1½ dl
1 prk
Suolaa
1 tl
Valkopippuri
Kanamunan keltuaiset
2

Tee näin:

  • Lämmitä uuni 175 asteeseen.
  • Sivele uunivuoan pohjalle öljyä, aseta lohifilee nahkapuoli alaspäin ja mausta suolalla. Pese sitruuna huolella ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Asettele viipaleet kalan päälle ja paista uunissa 20-30 minuuttia, riippuen kalan paksuudesta.
  • Valmista kastike. Hienonna yrttejä yhteensä 1 desilitran verran. Säästä jokaisesta yrtistä kolme oksaa kokonaisena.
  • Leikkaa purjosta noin 10 senttimetrin pala ohuiksi viipaleiksi. Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa, lisää joukkoon purjoviipaleet ja kolme kokonaista oksaa kutakin yrttiä. Kuullota, kunnes purjot ovat pehmenneet.
  • Lisää valkoviini ja anna sen kiehua kasaan hiljaisella lämmöllä noin 4-5 minuuttia. Kaada liemi siivilän läpi pieneen astiaan, puristele yrteistä ja purjoista lientä lusikan avulla. Pyyhkäise kattila puhtaaksi paperilla. Kaada siivilöity liemi takaisin kattilaan.
  • Kiehauta seos ja lisää joukkoon kerma. Säästä tilkka kermaa suurustamista varten. Mausta suolalla ja pippurilla.
  • Sekoita munankeltuaiset kermatilkkaan haarukalla. Alenna lieden lämpöä ja lisää kananmunankeltuaiset ohuena nauhana samalla vispaten. Lisää hienonnetut yrtit ja kuumenna kastiketta keskilämmöllä vispaten, kunnes se sakenee hieman.
  • Tarjoa lämpimänä lohen kanssa.
Valmis!

Jos joudut lämmittämään kastikkeen uudelleen, kuumenna se varovasti alhaisella lämmöllä samalla vispaten, ettei keltuainen kokkeloidu.

https://arlaficmsproduction.azurewebsites.net/reseptit/uunilohi-ja-yrttikastike/