Juustokakkutikkarit

1 tunti Jälkiruoka Naposteltavaa
Juustokakkutikkarit

Juustokakku saa aivan uuden muodon! Juustokakkutikkarit saavat sinivalkoisen värinsä mustikoista ja valkosuklaasta. Kokeile helppoa reseptiä!

Uusi

Ainekset

Pohja

Digestive-keksejä
100 g
30 g

Täyte

600 g
Mustikkaa
1 dl
Sokeria
1 rkl
Kananmunat
3

Kuorrute

Valkosuklaa
300 g

Tee näin:

Valmista juustokakku

  • Kuumenna uuni 140 asteeseen.
  • Pingota leivinpaperi noin 16cm halkaisijan kokoisen irto-pohjavuoan pohjalle. Voitele vuoan reuna
  • Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos vuoan pohjalle.
  • Sekoita kulhossa mangorahka, kevyesti haarukalla soseutetut mustikat ja sokeri.
  • Lisää kananmunat yksitellen sekoittaen vain sen verran, että seos on tasainen.
  • Kaada seos vuokaan ja paista uunin alatasolla 1 tunnin ajan.
  • Anna kakun jäähtyä noin tunnin ajan huoneenlämmössä ja anna sitten tekeytyä jääkaapissa yön yli.

Valmista juustokakkutikkarit ja koristele

  • Sulata muutama pala valkosuklaata mikrossa tai vesihauteessa.
  • Leikkaa tarvittaessa jäätelötikkuja hieman lyhyemmiksi.
  • Leikkaa myös juustokakku paloiksi.
  • Kasta jäätelötikut valkosuklaaseen ja työnnä kakkupaloihin.
  • Siirrä kakkupalat leivinpaperilla peitetylle marmorialustalle tai tasaiselle keraamiselle lautaselle. Siirrä kakkupalat pakastimeen 15 minuutiksi.
  • Sulata loput valkosuklaasta ja dippaa hieman kovettuneet kakkupalat suklaaseen.
  • Nosta juustokakkutikkarit viileälle alustalle leivinpaperin päälle.
  • Koristele mustikoilla.
Valmis!
https://arlaficmsproduction.azurewebsites.net/reseptit/juustokakkutikkarit/