Raparperijälkiruoka

30 minuuttia Jälkiruoka
Raparperijälkiruoka

Raparperijälkiruoka on kesäinen ja helppo herkku. Tarjoile ihana raparperijälkiruoka raikkaan sitruunakermavaahdon kanssa. Kokeile reseptiä!

Ainekset

Raparperia
400 g
Sokeria
175 g

Rapea murutaikina

Vehnäjauhoja
75 g
Sokeria
1 rkl
50 g

Sitruunakermavaahto

2½ dl
Tuorepuristettua sitruunamehua
1 rkl
Sokeria
2 tl

Koristeeksi

Tuoretta minttua

Tee näin:

  • Aloita valmistamaan raparperijälkiruoka ja käsittele ensiksi raparperit. Huuhtele ja pilko raparperin varret noin 1 cm pituisiksi paloiksi.
  • Sekoita sokeri raparperipalojen joukkoon ja kaada raparperit paiston kestävään astiaan.
  • Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Paista raparperit yhtä aikaa murutaikinan kanssa.

Murutaikina

  • Valmista raparperijälkiruuan murutaikina. Sekoita voi ja sokeri. Lisää voi pieninä paloina vehnäjauhojen joukkoon ja sekoita sormin nyppimällä niin, että taikinasta tulee muruista.
  • Levitä murutaikina levyksi leivinpaperin päälle.
  • Paista murutaikina uunissa yhtä aikaa raparperien kanssa, noin 15 minuuttia. Käännä murutaikinaa muutaman kerran paistamisen aikana.
  • Ota raparperijälkiruuan osat, murutaikina ja raparperit, pois uunista. Murenna murutaikina levy.

Sitruunakermavaahto

  • Valmista sitruunakermavaahto. Mittaa vispikerma, sokeri ja sitruunamehu kulhoon. Vatkaa kermavaahdoksi.
  • Säilytä sitruunakermavaahto jääkaapissa.

Tarjoilu

  • Kokoa raparperijälkiruoka annoslautasille. Annostele lautasille lämmintä raparperia, kylmää sitruunakermavaahtoa ja rapeaa murutaikinaa. Koristele raparperijälkiruoka tuoreilla mintunlehdillä. Tarjoile jälkiruoka heti.
Valmis!
https://arlaficmsproduction.azurewebsites.net/reseptit/raparperijalkiruoka/